Matkalla

Nyt se on totta, istun Helsingin Rautatieaseman kuppilassa, vieressäni täyteen pakattu rinkka, 12 kg, ja edessäni lasillinen 16 -vuotiasta Lagavulinia (kiitos Marko!). Ensimmäinen etappi on siis saavutettu... Fiilis on kohdallaan, eilisestä paniikista ei tietoakaan, pientä kutinaa vatsan pohjassa vain. Myös eilinen haikeus on ainakin tällä erää vaimeana taustalla, vaikkakin sen suhteen tilanne voi vielä muuttua - olenhan matkalla paitsi maailmalle, myös matkalla pois koko entisestä elämästäni. Viimeisen puolen vuoden aikana koko elämä heitti häränpyllyä, ilman että minulta oikeastaan kysyttiin mitään. Entisestä on jäljellä enää perhe ja ystävät, joita onneksi olen todennut olevan PALJON! Suurkiitos siis kaikille rakkaille, jotka ovat auttaneet minut tähän saakka, tästä eteenpäin olenkin enemmän tai vähemmän omillani seuraavat kuukaudet. Ja koska mennyt on mennyttä, on syytä keskittyä tulevaan, eli tähän matkaan. Luin juuri tänään Olivia -lehden tekemästä tutkimuksesta, jossa kysyttiin mistä ihmiset haaveilevat. Kyselyyn oli vastannut 2800 lehden lukijaa, joista 56 % haaveili matkasta maailman ympäri. Hassua kyllä, en itse koskaan ainakaan tietoisesti ole moisesta haaveillut, mutta tässä vaan olen, valmiina matkaan. Tilaisuus tuli, ja siihen piti tarttua, koska toista tällaista ei varmasti ole ihan hetkeen tarjolla. Ja jonkinlaista voimaa kai on siinä, että pystyy kääntämään vaikean tilanteen edukseen, ja ottamaan irti sen mitä siitä on irti otettavissa? Joten kadehtia saa kuka haluaa, ilman surua ja murhetta tähän saakka ei kuitenkaan olla päästy.

Matkasuunnitelma Vladivostokin junamatkan jälkeen johtaa Japanin Niigataan, josta matka jatkuu.... kuinka ollakaan junalla! Seitsemän päivän junapassi on plakkarissa, sillä sitä ei saa enää paikan päältä hankittua. Passilla junamatkat Japanissa taittuvat kuitenkin huomattavasti irtolippuja edullisemmin, joten mikäpä siinä, luotijuna lienee mukavaa vaihtelua Vladivostokin junan jälkeen. Japanissa olisi tarkoitus viipyä ainakin viikko, ja jatkaa sitten Hongkongiin ja sieltä Kiinaan. Kiinasta edelleen ainakin Vietnamiin ja Thaimaahan, ja sieltä Malesiaan, jonne ystäväni saapuvat minua marraskuussa tervehtimään kahdeksi viikoksi, mahtavaa! Sieltä Indonesian kautta Ausseihin, ja tammikuuksi Uuteen Seelantiin, jossa olisi tarkoitus viettää kokonainen kuukausi. Ja helmikuun alussa sitten mannertenvälinen matka Etelä-Amerikkaan, jossa matka taittuu Chilestä ja Argentiinasta Peruun, Boliviaan, ja vaikka minne. Aruballa voisi köllötellä pari viikkoa, ennenkuin on aika suunnata Kuubaan tapaamaan taas ystäviä yhteisen loman merkeissä pääsiäisen aikaan. Ja jos sitten vielä jaksaa ja rahat riittää, niin voisi vielä hieman hengata Meksikossa ja vaikka Jenkeissäkin, ainakin paluulento olisi tarkoitus suorittaa taas yhden ystävän kanssa New Yorkista. Mutta tämähän vain suunnitelma, joten kukapa tietää missä sitten loppujen lopuksi olen, ja koska. Ystävälleni Armille totesin juuri nautitun läksiäislounaan ääressä, että minun kiireeni loppui nyt, seuraavien kuukausien aikana palaudun siksi hitaaksi hämäläiseksi, jollaiseksi joskus 36 vuotta sitten synnyin. Tästä eteenpäin se on Bon Voyage ja Carpe Diem!