Hyvää huomenta Helsinki, täällä Tokio!

Takayamasta palattuani vietin vielä yhden temppelipainotteisen päivän Kiotossa, ja vaikka temppeleitä siellä olisi ollut nähtäväksi noin 3000 lisääkin, luulen saaneeni kuitenkin itseäni ajatellen ihan riittävän otoksen Kiotossa viettäminäni päivinä. Oli siis aika suunnata Tokioon, jossa minua odottaisi Yumiko, paikallinen emäntäni ja oppaani, minulla olisi nimittäin kunnia päästä asumaan ihka-aitoon japanilaiseen kotiin, ystäväni Hannan ja hänen sisarensa Maijan suosiollisella avustuksella. Kyseessä oli Maijan muutaman vuoden takainen (menihän oikein?) vaihto-oppilasperhe, joka oli sähköpostiyhteydenoton jälkeen toivottanut minut tervetulleeksi kotiinsa, ja mikä olisikaan sen parempi tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin! Tapasimme Yumikon kanssa Tokion rautatieasemalle, olin saanut häneltä hyvät koordinaatit tapaamispaikasta, minkä lisäksi olimme vaihtaneet valokuvia, tunnistaaksemme toisemme. On nimittäin tuo Tokion keskusasema hippasen eri kokoluokkaa kuin Helsingin ”assa”! Löysimme toisemme ongelmitta, Yumikolla oli mukanaan myös 4-vuotias Maika – tyttärensä, joten heidän kanssaan suunnistimme ensimmäisenä 50 minuutin Tokio-sightseeingille. Pintapuolinen vilkaisu Tokion maanpäälliseen maisemaan, minkä jälkeen kuvakulma vaihtui Tokyo Towerin lintuperspektiiviin, mikä antoikin varsin hyvän kuvan kaupungin siluetista, aikamoinen kylä tämä Tokio!

Tokyo Towerissa meille kävi pieni vahinko, valokuvaussession päätteeksi kamerani putosi maahan objektiivi edellä, minkä seurauksena kamera oli pakko todeta käyttökelvottomaksi. Harmillista tietenkin, ja tätä vartenhan on matkavakuutus, mutta voi sitä japanilaisen nolouden määrää, mikä tästä seurasi! Ja vaikka kuinka yritin vakuutella, että kyseessä oli onnettomuus ja vahinko, eikä kenenkään vika, niin tapahtunutta pyydeltiin anteeksi vielä ehkä noin sata kertaa vierailuni aikana. Myöhemmin minulle käytiin hankkimassa uusi ja takuulla entistä ehompi kamera Tokion Akihabara Electric Citystä, joka nimensä mukaisesti oli kaupunginosa täynnään elektroniikkaliikkeitä, voisipa olla aika monen pojan ja miehen unelmapaikka, jos ei nyt minun niinkään. Mielenkiintoinen kohde kuitenkin, jossa lämmöllä jouduin myös ajattelemaan appiukkoani Peraa, joka olisi ollut aika tavalla kotonaan sähkötarvikkeisiin erikoistuneessa kauppahallissa.

Toisena Ikedan perheen luona viettämänäni päivänä suuntasimme Yumin kanssa bonsai – museoon, mikä oli ehkä yksi mielenkiintoisimpia koskaan käymiäni museoita! Vanhimmat bonsaipuut museon puutarhassa olivat arviolta 900 – vuotiaita, ja aika huiman kauniita ja kunnioitusta herättäviä. Puilla oli nimet, ja kuuluisimmat bonsaipuut ovat tunnettuja kautta Japanin – montakohan kautta maan kuuluisaa bonsaipuuta mahtaa Suomesta löytyä? Osallistuimme myös bonsaipuiden hoitoa koskevalle luennolle, missä opimme mm. sen, että kullakin puulla on aina etupuoli, joka on se puun kaunein puoli, josta sitä ”kuuluu” katsella, ja josta suunnasta katsottuna mm. päätetään miten puun sitomisella sen kasvua suunnataan. Kuitenkin jokaisella ”bonsaimestarilla” on oma näkemyksensä siitä, mikä on puun paraatipuoli, joten vuosisatojen vaihtuessa katselukulmakin voi vaihtua. Luennolla kuulin myös bonsaipuiden kasvattamisen kasvattavan huimasti suosiotaan Japanin ulkopuolella, olisiko tässä ideaa uudelle uralle, jonka miettiminen on yksi maailmanmatkani tarkoituksista? Kuultuani luentoa pitävän kaverin opiskelleen alaa mestarien opissa 9 vuotta, ennen kuin hän koki tietävänsä aiheesta jotain, totesin kuitenkin ettei pitkäjänteisyyteni ehkä sittenkään riitä...

Ikedan perheen luona pääsin myös kokemaan Japanin reissuni hienoimmat ruokakokemukset – ensimmäisenä iltana äyriäisravintolan tatamihuoneessa nautittu pitkä menu, lounaaksi sushiravintolassa syödyt lukuisat suupalat, sekä toisena iltana kotona valmistettu sukiyaki Kobe-naudan lihasta. Mahtavia makuelämyksiä, jotka reppureissaajan budjetilla muuten jäävät maistamatta. Japanilainen vieraanvaraisuus ei kuitenkaan sallinut minun maksaa mistään näistä mitään, ainoaksi minun tarjoamakseni kierrokseksi jäi viimeisen yhteisen päivämme lounas McDonaldsilla, aika vaatimatonta. Kaiken tämän vieraanvaraisuuden lisäksi sain vielä perheen isoäidiltä Yukikolta lukuisat läksiäislahjat, jotka oli ajattelevaisesti hankittu pienessä ja kevyessä koossa. Onneksi olin itsekin tajunnut ottaa Suomesta matkaan mukaan Muumi-hahmoja, jotka olivatkin varsin osuvat tuliaiset perheen tytöille. Vierailun päätteeksi minut myös moneen kertaan toivotettiin tervetulleeksi uudestaan, ja tilaisuuden tullen tulen aivan varmasti kutsua noudattamaan, niin lämpimän vastaanoton perheen luona sain. Ja kutsu välitettiin toki myös toiseen suuntaan, eli jos joskus voin vastaavalla tavalla tehdä vastapalveluksen, teen sen hetkeäkään miettimättä!

Viimeiseksi Japanin yöksi suuntasin hotelliin Tokion Ginzassa, luksusbrändien kansoittamassa trendikkäässä kaupunginosassa, ihan peruskohde reppureissaajalle siis? Syy hotellivalintaani oli kuitenkin lähellä sijaitseva kuuluisa Tsukiji Fish Market, joka on yksi suurimpia kalatukkuliikkeitä maailmassa, käsitellen noin 2 000 tonnia ja 480 eri kala- ja äyriäislajiketta päivittäin, työntekijöitä alueella on 60 000. Alueella aamulla kello 5 järjestettävä tonnikalahuutokauppa on turistien keskuudessa haluttu kohde, ja aika ainutlaatuinen kaiken kaikkiaan. Aiemmin huutokauppaa on päässyt vapaasti katsomaan, mutta turistien häiritsevän käytöksen ja kasvaneen määrän myötä päivittäinen vierailijamäärä on rajattu 140:een, joista ensimmäiset 70 päästetään sisään kello 5, ja loput 70 kello 5.40, periaatteella ”nopeat syö hitaat”. Paikalle kehotettiin saapumaan ennen kello 04.30, joten itse pelasin varman päälle ja olin paikalla klo 04.10, enkä suinkaan ensimmäisenä. Kuitenkin sen verran ajoissa, että sisäänpääsy järjestyi, ja olihan siinä taas ihmeteltävää. Tonnikalaa siistissä rivissä valtavassa hallissa, ja ostajia pyörimässä joukossa, tutkimassa kalan laatua niin auki leikatusta pyrstöstä, vatsan rasvakerroksesta, lihan väristä kuin sormituntumastakin. Kalan hinta alkaa 60 US dollarista / kilo, ja saattaa hyvässä kalassa helposti nousta 145 US dollariin. Huutokauppa käydään käsimerkein, joiden lukemisessa meklareiden täytyy olla hyvin eteviä, yhden kalan kauppaamiseen ei montaa sekuntia mennyt. Meklareita on useampia, ja varsinaisen huutokaupan alkaessa myydään 1000 kalaa 10 minuutissa, joten voi kuvitella että aika vauhdilla menee kalaa kaupaksi. Koskaan en muuten ole itseäni niin selkeästi turistiksi tuntenut, kuin siinä aidatussa turistiaitiossa, neonkeltainen liivi päällä seistessäni!

Kalamarkkinoiden jälkeen olikin aika palata hotellille, ottaa pikaiset nokoset, ja ottaa suunta kohti lentokenttää ja seuraavaa matkakohdetta, Etelä-Korean Soulia. Kaksi viikkoa Japanissa meni kuin siivillä, mutta valtavan paljon tuli nähtyä ja koettua. Japani on viehättävä sekoitus modernia länsimaata ja perinteitä kunnioittavaa aasialaisuutta, ainakin mitä tällä vähäisellä kokemuksellani pystyn sanomaan. Ihmisten ystävällisyys on sanoinkuvaamatonta, joten täällä turistin on hyvä olla, ja tänne varmasti palaan jonain päivänä. Sayonara!