Kioto, osa 1

Kahden Niigata-yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti kehuttua Kiotoa, junaillen luotijunalla ensin Tokioon, ja sieltä toisella luotijunalla eteenpäin kohti määränpäätä. Ensin oli kuitenkin vaihdettava junapassivoucher varsinaiseen passiin, mutta tässä järjestelmällisessä maassa toimitus sujui käden käänteessä, olipa voucherin mukana tullut esitekin, jossa oli pohjakartoin varustetut listat asiaankuuluvista juna-asemista, joilla näitä vaihtopisteitä sijaitsi. Ihanan helppoa ja hauskaa! Luotijuna itsessään on aika vinhan näköinen menopeli, varsinainen sukkula! Sen huippunopeus on 300 km/ h, jotkut prototyypit kulkevat jopa kovempaakin. Lisäksi ne ovat varsin turvallisia, ne kulkevat täysin omaa rataverkkoaan pitkin, eikä niiden hieman yli 30 toimintavuoden aikana ole sattunut yhtään onnettomuutta. Luotijunalla matkustaminen on sinällään helppoa, ainakin kun tekee paikkavarauksen – lipussa lukee vaunun numero, joka vastaavasti on maalattu laituriin, eli kun asettuu vain oikean numeron kohdalle odottamaan, niin oma vaunu pysähtyy juuri tarkalleen nenän eteen. Tokiossa junaa vaihtaessani pääsin seuraamaan junan siivousta pääteasemalla, junan saavuttua asemalle laiturilla odottavat siivousjoukot hyökkäsivät junaan, keräsivät roskat, lakaisivat lattiat, vaihtoivat päänaluset - ja käänsivät junan penkit kasvot menosuuntaan! Penkkejä oli riveissä aina kaksi ja kolme, ja niin se koko kolmen penkin rivikin kääntyi toiseen suuntaan napakalla kädenliikkeellä. Aika kätevää, mutta varmaan ihan fiksuakin, tuollaisessa vauhdissa voisi helposti tulla huono olo, jos istuisi selkä menosuuntaan. Junan pohjakartassa muuten olikin merkittynä ”multi purpose room”, monitoimihuone johon pääsee junahenkilökuntaan yhteyttä ottamalla, jos haluaa hieman yksityisyyttä esimerkiksi huonovointisuuden vuoksi. En tullut tarkistaneeksi oliko Siperian junassa samanlainen, mutta epäilenpä..  Junahenkilökunta oli japanilaiseen tapaa hyvin kohteliasta, niin konduktööri kuin junaemäntäkin kumarsivat matkustajille vaunuun saapuessaan ja sieltä poistuessaan, jollain tapaa hyvin viehättävää!

Jälleen kerran myös totesin, että junissa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, tällä kertaa viereeni istahti ukrainalainen akvaariokauppias Larry. Hän oli yhdistetyllä liike- ja vapaa-ajanmatkalla, ja olikin varsin touhukas mies, hän otti valokuvia, saneli matkapäiväkirjaa sanelukoneelle, videokuvasi ihmisiä ja tapahtumia selostaen niitä samalla videonauhalle, ja blogiakin hän kuulemma vielä piti. Kyseessä oli kahden viikon matka, joten aika perusteelliset muistiinpanot jää kaverille reissustaan! Luonnollisestikin pääsin jälleen videolle, tästähän alkaa jo tulla tapa.. Hän myös esitteli edustamansa yrityksen toimintaa, yritys mm. järjestää vuosittain kansainvälisen akvaarionsisustuskilpailun, jonka Suomen osallistujia ohjaa Helsingin Akvaarioyhdistys, jonka jäsenkuva Larryn esitteestä myös löytyi.  Kaikenlaisia yhdistyksiä, sinne vain rohkeasti ottamaan yhteyttä jos aihe alkoi kiinnostaa! Yhteisen matkamme päättyessä Larry antoi minulle käyntikorttinsa, ja lupasi auttaa minua oikeanlaisen akvaarion hankinnassa sitten kun palaan maailmanmatkaltani. Ja kas, minulla on jälleen yksi huoli vähemmän, kun akvaarioasiani ovat ammattilaisen hoidossa!

Kiotoon saapuessani oli jo pimeä, mutta onneksi olin kirjoittanut huolellisesti ylös ohjeet hostellin löytämiseksi, niin pienen ja pimeän kujan päässä se sijaitsi. Mutta olikin sellainen hostelli, että mahtaako tällä reissulla toista yhtä hienoa tullakaan vastaan. Hostelli oli avattu kuluvan vuoden kesäkuussa, ja koko sisustus oli aivan uutta, todella tyylikästä ja siistiä, niin yhteiset tilat kuin vierashuoneetkin. Olin varannut vuodepaikan 8 hengen sekadormista, mutta jonkin varauksissa tapahtuneen sekaannuksen vuoksi minut kovasti anteeksipyydellen sijoitettiinkin 4 hengen naisdormiin, kerran näinkin. Hostellia piti nuori pariskunta, jotka asuivat itse samassa rakennuksessa, respan takana, mutta he käyttivät samaa keittiötä ja samoja pesutiloja kuin asiakkaatkin, joten oli kuin olisi ollut heillä vain kyläilemässä.

Kioto on erinomainen kaupunki tutustua polkupyörän selästä, ja hostellilta sai vuokrata fillarin noin viiden euron päivähintaan. Kiotolaiset itse pyöräilevät paljon, joten muiden pyöräilijöiden seassa meni mukavasti mukana, joskin vasemmanpuoleinen liikenne aiheutti paikoitellen henkilökohtaista hämmennystä, etenkin väistötilanteissa. Fillarointi kävi hyvästä liikunnasta, etenkin kun aika monet Kioton lukuisista temppeleistä sijaitsevat kaupungin laidoilla, melko mäkisten reittien päässä. Ensimmäisenä päivänä tutustuin ystäväni Virpin suosituksesta Inari – vuoren juurella sijaitsevaan temppeliin, jonka alueella kiersi 4 km pitkä, sadoilla kirkkaan oransseilla temppeliporteilla reunustettu kuja, joka kiipesi korkealle vuoren rinteitä pitkin, minkä loppupäivästä sitten huomasi jalkojen tärinästä.. Temppelialueella oli myös satoja erikokoisia koirapatsaita joilla kaikilla oli hassunhauskat kangaskaulurit kaulassa, niiden merkitys ei minulle kuitenkaan koskaan selvinnyt. Yhteensä kävin kahden päivän aikana katsastamassa kolme temppeliä, ja hienojahan ne ovat, puutarhoineen kaikkineen.

Toista Kioto – päivää hieman himmensivät minulle rakkaan ihmisen kokemat murheet, jotka saivat minutkin kovin mietteliääksi ja hieman apeaksi. Tilanteen pelasti kuitenkin englantilainen pariskunta, Peter ja Olive, jotka illalla yhdessä hostellin omistajan Nuyeen kanssa pyysivät minut kanssaan ulos syömään, matkalla seuraamme liittyi myös uusiseelantilainen Andrew. Nuyee vei meidät pitkin pimeitä kujia ja käytäviä syvälle Kioton sydämeen, pienen pieneen ruokapaikkaan, jota 10 asiakaspaikan perusteella ei oikein edes ravintolaksi osaa kutsua, kokonaisuudessaan ravintolalla oli kokoa ehkä 8 neliömetriä. Kuppilassa seistiin L-muotoisen baaritiskin ääressä, ja paikan ainoa työntekijä laski juomat ja laittoi ruuat noin puolen metrin päässä asiakkaista. Nuyee tilasi meille ruuat, ja niitä odotellessa napsimme baaritiskillä kaalinlehtiä, dipaten niitä soijakastikkeeseen, ruuaksi saimme mm. nuudelisalaattia, kanavartaita, tofua ja kananmaksaa. Takuulla paikka, jonne ei ilman hostellin omistajaa olisi tullut ikinä eksyttyä! Illan aikana kävi ilmi, että Nuyee ja Peter olivat tutustuneet 10 vuotta aikaisemmin ollessaan reppureissussa Brasiliassa ja Boliviassa, kenties minäkin vielä reissun päältä löydän yhtä hienoja ystävyyssuhteita!

Ruokailun jälkeen Nuyee vei meidät japanilaiseen karaokebaariin, ja kuppilat sen kuin pienenevät, tässä oli asiakaspaikkoja 8! Tiskin takana pieni mummo, joka laittoi taas pöydän koreaksi, juotavaksi saimme paikallista pottuviinaa Zakya soodavedellä pidennettynä, päälle tilkka sitruunamehua, ei hassumpaa. Ja kun lasista oli puolet juotuna, täytti mummo lasit piripintaan uudelleen. Karaokebiisit valittiin pieneltä liikuteltavalta kosketusnäytöltä, paikallista tapaa noudattaen – seuraava biisi pitää olla valittuna ennen edellisen esityksen päättymistä, jotta touhuun ei suotta tule taukoja. Japaninkielistä konetta oppi käyttämään yllättävän helposti, ja lauluvuoronkin sai liikoja odottamatta, olihan meitä asiakkaita vain viisi. Lisäksi tarjolla oli erilaisia rytmisoittimia, marakasseja yms., joilla kaveria sai sitten säestää, ja mehän säestimme, mummokin oli kovasti menossa mukana. Puoli yhdeltä mummo heitti meidät ulos koska ilmeisesti kyllästyi meihin, ja meidänkin oli aika saattaa ilta päätökseen japanilaista tapaa noudattaen. Eli paikalliselle snägärille, pikaruokalaan, syömään öljyistä nuudelikeittoa, jossa oli valtavasti valkosipulia, ja jonka pinnalla kellui siivu porsaanfilettä sentin silavakerroksella. Aika tuhti snägärieväs, mutta hyväähän se oli, ja kyllä tämän jälkeen ainakin jaksaa nukkua! Paikan henkilökunnalla oli työasuna pitkä valkoinen teurastajamallinen esiliina ja valkoiset kumisaappaat, epäilemättä käytännöllistä, jos ei nyt kaunista kuitenkaan. Samalla reissulla tuli opittua muutama muukin hauska yksityiskohta – miten talojen kattotiilistä erottaa onko talo rakennettu halvalla vai kalliilla, sekä sen että paikallinen tapa häätää kissoja nurkista on pelotella niitä vedellä täytetyillä muovipulloilla, joita saattoi pihaan parkkeeratun auton ympärillä maassa olla kymmeniä. Lisäksi tiedän nyt myös sen, miksi talojen ovensuussa on 10 litran punainen ämpäri vedellä täytettynä; Kiotossa monet talot ovat kovin vanhoja, ja ihmiset pelkäävät tulipalojen syttymistä. Mielessä kyllä käväisi, mitä 10 litralla vettä tekee jos talo on liekeissä, mutta kai sillä voi vaikka sitten itseään vilvoitella jos liekit alkavat liikaa lämmittää?

Kolmen yön jälkeen oli aika heittää hyvästit tälle huippuhostellille, ja ottaa suunta kohti Takayamaa, pientä historiallista vuoristokylää kolmen tunnin junamatkan päässä. Takayamasta palaan vielä Kiotoon kahdeksi yöksi, minkä jälkeen on aika viimeistellä Japanin tournee kolmella päivällä Tokiossa. Sitä ennen on kuitenkin pieni ongelma ratkaistavaksi, minulla ei nimittäin ole yösijaa lauantai-yöksi. Takayamassa on suuri syysjuhla, Matsuri, jota haluaisin jäädä katsomaan, mutta hostelli on täyteen varattu, ja olen jonossa mahdollisesti vapautuvalle paikalle. Elämme siis jännittäviä aikoja, mistä mahdankaan itseni su-aamuna löytää!