Soulissa on sielua!

Tämänkertaisen blogikirjoituksen aluksi haluaisin kiittää lukijoitani kannustavista kommenteista blogiini liittyen! Ihan huippua kun olette kommentoineet, ja vaikka en jokaiseen kommenttiin ole antanut vastakommenttia, niin on ihanaa tietää että blogiani on mukava lukea, ja toisaalta kommenttien mukana on kiva saada kuulumisia kotimaasta! Alkuun mietin paljonkin sitä, mahtaako blogi olla liian laveaa tekstiä, ja kirjoitanko niitä asioista jotka muita tässä matkan teossa mahdollisesti kiinnostavat, mutta ilmeisesti olen osannut kirjoittaa oikeista asioista. Ystävälleni Lauralle totesinkin, että turha blogissa on kaupunkien nähtävyyksiä referoida ja laajalti esitellä, sitä varten on olemassa lukuisa määrä matkaoppaita. Reissun sattumukset ja tien päällä tavatut ihmiset ovat kuitenkin nähtävyyksien ohella vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia ja itselle muistamisen arvoisia, joten pidättäydyn niissä jatkossakin. Olen myös löytänyt itsestäni valokuvaajan, ja yritänkin värittää blogia niillä kaikkein onnistuneimmilla otoksilla, toivottavasti niistä pienestä koostaan huolimatta on lukijoille iloa!

Mutta nyt asiaan. Saavuin Souliin pitkän päivän päätteeksi, edellisessä kohteessani Tokiossa oli aamuherätys ollut jo kello 03.30 tonnikalahuutokaupan merkeissä. Kuten tavallista, olin printannut itselleni ohjeet siitä, miten hostellin helpoiten löytää, bussin numeroineen ja pysäkkikarttoineen. Ihan hyvä niin, mutta en tullut huomioineeksi, että Soulin kokoisessa kaupungissa on luonnollisestikin kaksi kenttää, ja minun ohjeeni koskivat tietenkin sitä toista kenttää. Eipä hätää, kentän turisti-infosta sain uudet koordinaatit, mutta expressbussin sijasta minut ohjattiin paikallisbussiin, joka olikin varsinainen kyyti. Epäselväksi jäi, tajusiko kuski minne olin matkalla, mutta maksoin kiltisti matkan, 1000 wonia eli noin 65 senttiä, ja hyppäsin kyytiin. Matka kesti lähes tunnin, bussin kiertäessä jos jonkin näköisiä lähiöitä, linjalle kuuluvan pysäkin huomasi aina joko siitä että joku tuli kyytiin tai jäi pois, tai sitten siitä, että kuljettaja vauhdissa avasi bussin ovet ja sulki ne saman tien. Pysäkkikuulutuksetkin bussissa oli, mutta bussin räminältä niistä ei saanut mitään selvää, jos nyt niitä muutenkaan olisi ymmärtänyt.  Jossain kohtaa kuljettava kuitenkin viittoi haluten minun jäävän bussista, ja kuinka ollakaan olimme ymmärtäneet toisemme aivan oikein, ja olin jälleen kartalla siitä missä mennään.

Hostellille saavuttuani tavoitteeni oli lähteä hetimmiten hoitamaan seuraavan matkakohteeni Kiinan viisumiasiaa lähellä sijaitsevaan matkatoimistoon, jotta saisin viisumiasian mahdollisimman pian vireille. Olin nettisivujen perusteella osannut varautua siihen että prosessista tulisi mutkikas, ja näin todellakin oli asian laita. Olin jo ennen maahan saapumistani hieman apua saadakseni lähestynyt Korean Suomen suurlähetystöä, josta minut ohjattiin kysymään Kiinan Suomen suurlähetystöstä, mistä minulle kuitenkin vain toivotettiin onnea matkaan, apuja ei ollut luvassa. Hostellivirkailijan soitettua matkatoimistoon, sieltä todettiin etten voi viisumia saada, ellei minulla ole korealaista henkilötodistusta, jonka saamiseen taas menisi ainakin neljä viikkoa. Se siitä sitten, kunnes toinen hostellityöntekijä seuraavan aamuna oli sitä mieltä, että helpostihan se käy, kun vaan tietää minne menee. No minä menin sinne minne taas käskettiin, mutta yhtä laihoin tuloksin, nyt minulla olisi pitänyt olla yli 6 kk voimassa oleva oleskelulupa Koreaan, no eipä ole sitäkään. Päätin kuitenkin vielä yrittää Kiinan konsulaatin kautta, mutta siellä en päässyt edes lähelle koko rakennusta, kun jo minulle todettiin että tänne ei ainakaan ole mitään asiaa, ellei sitten joku sukulaiseni olisi osallistunut Pekingin olympialaisiin vuonna 2008, missä tapauksessa olisin voinut viisumin saada… Tosiaankin. Konsulaatin kulmilla näytti olevan aikamoinen meininki, ilmeisesti ihmisoikeuksiin liittyvää mielenosoitusta ja sen sellaista, ja jotenkin jäin sellaiseen käsitykseen etteivät Etelä-Korean ja Kiinan väliset suhteet ole ne kaikkein ystävällisimmät? Joka tapauksessa Kiinan lentolippu jää tällä kertaa käyttämättä, ensimmäinen todellinen tappio kuukauden kestäneellä matkallani. Mutta kun kerran lippu jäi käyttämättä, päätin saman tien viipyä Soulissa suunniteltua pidempään, eli varasin seuraavan lennon Hong Kongiin vasta viisi päivää myöhemmäksi.

Viisumisekoilua lukuun ottamatta täytyy todeta, että Soul on huikean hieno matkakohde!!! Ainakin itse ihastuin kaupunkiin päivän verran kaupungilla pyöriskeltyäni – Soul on eloisa, välitön, yllättävä, ystävällinen, riemastuttavan värikäs, matkailijalle helppo ja vielä hinnaltaankin edullinen. Metrolla matkustaminen on helpompaa kuin ehkä missään käymistäni suurkaupungeista, ja sillä pääsee kätevästi vaikkapa vaeltamaan kaupunkia ympäröiville vuorille, vaellusasuisia korealaisia näkeekin metroissa hämmästyttävän paljon! Soulissa oloni aikana olen ehtinyt käydä Seoul Towerissa ihailemassa maisemaa, katsomassa palatsin vahdinvaihtoa, tutustua kuninkaan ja hänen perheensä 78 hehtaarin salaiseen puutarhaan ja kävellä siellä ”never get old” –portista (sori kaverit, mä en enää vanhene!),  käydä muutamaan otteeseen syömässä hostellitovereideni kanssa, maistella korealaisia juomia (laihaa vodkaa ja riisiviiniä), ihmetellä soulilaisia kalamarkkinoita sekä katsoa paikallisen Talent-shown finaalin ilmaiskonsertin, korealainen hiphop voi olla oikeastaan ihan hyvää…! Kaupunki on muuten pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita, ja toisaalta taas kojuja, joista ruokaa saa hullun halvalla, aina vain ei ihan tiedä mitä sitä syö, katukeittiöissä kun ei paljon englantia puhuta. Mutta hyvän paikan löytää kun katsoo minne paikallisetkin menevät, samalla sillä myös vähän varmistelee ruokahygieniaa, kun ainakin näkee tavaran kiertävän. Kojulta koitan sitten bongata jonkun nuoren, he puhuvat ainakin jokusen sanan englantia, ja sitten vaan pyydän heidät tilaamaan samaa kuin mitä he itsekin syövät. Tänäänkin sain hyvin syödäkseni, ja opastusta kädestä pitäen, kojukauppias ei vain suostunut myymään minulle ensi tilaamaani ruokaa, koska länsimaista naamaani vilkaistuaan totesi ruuan olevan minulle liian mausteista. Huomaavaista palvelua, ja todennäköisesti osui minun kohdallani hyvinkin oikeaan. Englannin opetukseen kaupungissa taidetaan muuten nykyään satsatakin, eräänä päivänä luokseni tuli neljä noin 12-vuotiasta koulutyttöä ujosti kihertäen kysymään, saisivatko he ottaa kuva itsestään minun kanssani. Heillä oli koulutehtävänä lähestyä ulkomaalaista englantia puhuen, ja todistusaineistoksi tapahtuneesta ikuistaa itsensä ja tämä ulkomaalainen valokuvaan.

Tulevien päivien ohjelmassa on vielä retki Pohjois-Korean rajalle, sekä vaellusreissu kaupunkia ympäröiville kukkuloille, joten Soulissa oloni venähtäminen viisumisekoilun vuoksi ei haittaa lainkaan, päinvastoin! Ja onhan minulla hostellissa hauskaa seuraa, mm. ranskalainen Simon, joka on Soulissa löytääkseen itselleen korealaisen vaimon. Aikaa on 3 kk, eli sen mitä maassa saa oleskella ilman viisumia, ja täytyy kyllä todeta että Simon tekee tosissaan töitä saavuttaakseen tavoitteensa. Toivokaamme hänelle onnea valitsemallaan tiellä!