Kiinalainen juttu

Kiina on valtava, ja kiinalaisia on PALJON! Viiden päivän visiittini Kiinaan ei riittänyt edes pintaraapaisuun, mutta kaikkea ei pitkälläkään matkalla ennätä, varsinkaan jos maahan pääsy on jo kiven takana. Jos Kiinaa yrittää ymmärtää vaikkapa numeroina, ovat luvut aika absurdeja pienen suomalaisen päälle; maassa on 141 miljoonakaupunkia, ja noin 550 miljoonaa kännykkää.  Arviolta 300 miljoonaa maalaista muuttaa kaupunkeihin seuraavan 20 vuoden aikana, ja pelkästään Pekingissä varastetaan vuosittain 4 miljoonaa polkupyörää… Pekingin vierailuni aikana ennätin ”pakollisista” turistitekemisistä käymään Kiinan muurilla, syömään muun kiinalaisen ruuan ohessa perinteistä Pekingin ankkaa sekä tutustumaan Taivaallisen rauhan aukioon ja Kiellettyyn kaupunkiin, näistä suurimman vaikutuksen teki Kiinan muuri kaikessa komeudessaan. Nähtävyyksien ohella pääsin mm. pimeän ajan sightseeingille kaupungin keskustaan, pyörälenkeille kapeille kauppakujille, muutamiin hemmotteluhoitoihin sekä Halloween –juhliin isäntäperheeni asuinalueen klubitalolle, mikä olikin kauhukujineen aika jännittävä kokemus ihan isollekin juhlijalle, pienistä puhumattakaan… Järkytystä minulle aiheutti myös se, että huomasin bongaavani kaduilta komeita kiinalaismiehiä! Joko olen ollut liian kauan ilman miesseuraa, tai sitten vaan tottunut aasialaisten ulkonäköön, milloinkaan aiemmin en muista viehättyneeni aasialaisista miehistä?!

Kiinan matkaosuudessa parasta antia oli kaikesta muusta ihmeellisestä huolimatta pääsy vieraaksi suomalaiseen kotiin. Sinällään en Suomesta montaakaan asiaa ole ehtinyt reissun päällä vielä kaivata, mutta kotoisissa olosuhteissa pääsi mieli ja keho lepäämään ihan eri tavalla kuin hostellien reissarirumbassa tai vieraan kulttuurin kodissa. Oli ihan huippuihanaa vain pötkötellä sohvalla ja lukea kirjaa, tai käydä pyöräilemässä lähikorttelin kauppakujilla, ja vaikka emme isäntäperheen kanssa toisiamme ennestään edes tunteneet, vaan kontakti oli luotu yhteisten tuttujen kautta, olin todellakin kuin kotonani.  Tässä kohtaa siis ISO KIITOS Nikolle ja Marjolle, sekä tietenkin paljon terveisiä Ellille, Aamulle ja Samulle, ensi kesänä nähdään!

Isäntäperheeni oli kertonut erään vieraansa joutuneen ”teehuijauksen” uhriksi Taivaallisen rauhan aukiolla, ja näin kävi myös minulle, ensimmäistä (mutta todennäköisesti ei viimeistä..) kertaa tämän reissun aikana. Kävelin aukiolla kaikessa rauhassa, kun juttusilleni tuli kaksi kiinalaista nuorta naista, kysellen melko hyvällä englannilla mistä tulen ja mitä Kiinassa teen. Kerroin heille pintapuolisesti kysytyt asiat, he vastaavasti kertoivat olevansa Pohjois-Kiinasta, lomalla Pekingissä ensimmäistä kertaa elämässään, ja että he halusivat harjoitella englannin kieltä ja siksi olivat lähestyneet minua. Tytöt olivat tosi mukavia, juttelimme pitkään niitä näitä, ja kun he jonkin ajan kuluttua kysyivät, haluaisinko liittyä heidän seuraansa, he olivat menossa katsomaan Kiellettyä kaupunkia kuten minäkin, ajattelin että mikäpä ettei. Siinä kävellessämme he kysyivät poikkeaisimmeko kahville ennen Kiellettyä kaupunkia, missä vaiheessa ensimmäisen kerran mieleeni välähti isäntäperheeni edellä mainittu kertomus.  Päätin kuitenkin lähteä kahville ja katsoa mitä tuleman piti. Tytöt johdattivat minut varsin määrätietoisin askelin erääseen teehuoneeseen, jossa valitsin listalta halvinta mahdollista, kupillisen kahvia. Istuimme privaattihuoneessa, ja tytöt tilasivat teetä, jota minullekin tarjoiltiin, pienten suolakeksien ja mandariinien kera. Tytöt olivat kovin innokkaita tarjoilemaan teetä ja pikkusyötäviä, joihin en kuitenkaan koskenut, koko ajan kuitenkin jutusteltiin mukavia, niitä näitä niin Suomesta kuin Kiinastakin. Laskun tultua sen loppusumma oli huimat 950 renmimbiä, eli noin sata euroa, josta minun kahvini oli hieman alle 4 euroa, mikä sekin oli riistohinta kahvista tässä maassa. Tytöt ehdottivat laskun jakamista, mutta totesin heille kovasti pahoitellen että minulla oli vain 100 renmimbiä, enkä itse ollut muuta tilannut kuin kahvin. Tytöt ehdottivat maksamista kortilla, mutta väitin ettei minulla ole korttiakaan, vaikka toki olikin. Maksoin näin ollen mukavasta ”juttuseurasta” ja kupista kahvia noin 10 euroa, aika kallis hinta, kun juuri edellisenä päivänä olin tingannut itselleni 3 metrisen silkkipöytäliinan 27 euroon. Tytöt olivat edelleen menossa kanssani Kiellettyyn kaupunkiin, mutta minulla ei oikein enää ollut fiilistä jatkaa tässä seurassa… Siltikin edelleen, monta päivää myöhemmin, ihmettelen miten taitavasti tytöt tarinansa vetivät, huijaukseksi tarinan paljastivat lopultakin vain heidän määrätietoiset otteensa teehuoneella sekä se, että heitä ei laskun loppusumma yhtään huimannut, heitä vain huvitti kun olivat sattuneet tilaamaan listan kalleinta teetä. Jep, juuri näin.

Kiinan jälkeen oli aika hypätä jälleen koneeseen, ja ottaa suunta kohti Vietnamia. Hanoihin lennettäessä minulla oli lipun mukaan yksi tekninen pysähdys Kiinan Guangzhoussa, mutta ilmenikin että Kiinan rajamuodollisuudet hoidettiin vasta tämän välilaskun yhteydessä, hieman olinkin jo ihmetellyt Pekingin kentän löyhää meininkiä. Guangzhouhun saavuttaessa kone tyhjennettiin ja matkustajia kiitettiin lentoyhtiön valinnasta, minkä jälkeen Hanoihin jatkavat otettiin muista matkustajista erikseen, rintaan liimattiin tunnistetarra ja käteen lyötiin käsin kirjoitettu Boarding Pass, ja meidät marssitettiin sievässä jonossa rajaviranomaisten syynättäväksi. Sillä aikaa koneemme rullattiin uudelle lähtöportille, ja meitä olivat koneen ovella jälleen toivottamassa tervetulleeksi samat lentoemännät kuin lennon ensimmäiselläkin pätkällä. Jollakin tapaa järjestely tuntui erikoiselta, mutta onhan tässä erikoisempiakin asioita koettu, joten ei mitään hämminkiä sen suhteen. Hanoihin päästiin ihan suunnitelman mukaan, ja tilaamani kuljetus hostellille oli sovitusti kentällä odottamassa. Tai oikeammin siellä oli vain telineeseen isketty kyltti jossa oli minun nimeni, mitään kuljettajan tapaista ei näkynyt mailla halmeilla, mutta siitä lisää sitten ensi kerralla.